Kerro kaverillekin!
Saimaan Tuore käynnistää vuonna 2026 vuosikumppanuuden Marttojen kanssa tavoitteenaan madaltaa kynnystä käyttää kotimaista kalaa osana tavallista arkiruokaa. Yhteistyö tuo kuluttajille käytännönläheisiä vinkkejä, reseptejä ja tietoa, jotka tekevät kotimaisesta kalasta helpon ja houkuttelevan valinnan ympäri vuoden.
Kotimaisen kalan käyttöä halutaan lisätä erityisesti arjessa, jossa valintoja ohjaavat helppous, hinta ja saatavuus. Marttojen vahva rooli ruokakasvatuksessa ja Saimaan Tuoreen kotimainen kalan tuotanto muodostavat luontevan pohjan yhteistyölle.
– Kotimainen kirjolohi on erinomainen pehmeiden rasvojen lähde. Lisäksi Saimaan Tuoreen tuotteet on ympäristön kannalta järkeviä valinta. Tulemme antamaan konkreettisia vinkkejä ja helposti lähestyttäviä ja maukkaitareseptejä, Marttojen kotitalousasiantuntija Niina Silander iloitsee.
Kuluttajien ajatukset kalasta esiin
Osana vuosikumppanuutta toteutetaan Marttojen kanssa Suuri kalakysely, jonka avulla kartoitetaan suomalaisten suhtautumista kalaan ja sen käyttöön. Kysely selvittää muun muassa, mitkä tekijät innostavat kalan käyttöön, mitkä herättävät epävarmuutta ja millaiset ratkaisut helpottaisivat kalan hyödyntämistä arjessa.
– Haluamme tuoda kotimaisen kalan osaksi tavallista arkea. Yhteistyö Marttojen kanssa tarjoaa luotettavan ja helposti lähestyttävän tavan tavoittaa kuluttajat ja kuulla suoraan heidän ajatuksiaan kalasta ja sen käytöstä, kertoo Saimaan Tuoreen markkinointipäällikkö Antti Hannuniemi.
Yhteistyön aikana Saimaan Tuore on mukana myös Marttojen tapahtumissa ja paikallisessa toiminnassa, joissa kotimaisen kalan valmistamista ja käyttöä tuodaan konkreettisesti esiin.
Lisätiedot
Niina Silander, johtava asiantuntija, kodinhoito ja ruoka, Marttaliitto
niina.silander@martat.fi, puh. 050 435 3203,
Antti Hannuniemi, markkinointipäällikkö, Saimaan Tuore
antti.hannuniemi@finnforel.com, puh. 050 313 3771
Recent Comments