Aikamoista järkiruokaa

Vastuullisesti kasvatettua kirjolohta Varkaudesta.

Mitä se järkiruoka oikein on?

No se on kotimaista, terveellistä, helppoa ja vastuullista. Meidän tapauksessa kirjolohta Varkaudesta, joka kasvatetaan Saimaan puhtaassa vedessä, ympäristöä ja kalaa kunnioittaen. Kalaa, joka on pakattu juuri oikean kokoiseen pakkaukseen, ettei mitään mene hukkaan. Ja kalaa, joka ehtii päivässä lautaselle. Vielä kun jokainen osaa valmistaa siitä helppoja herkkuja arkeen ja juhlaan, niin eipä sen järkevämpää ruokaa taida ollakaan.

Kasvatamme täällä Varkaudessa
mätimunista syöntikokoisia kirjolohia.

Kalamme uivat sisällä kiertovesialtaissa,
jotka eivät likaa ympäristöä.
Vesi tulee Saimaasta.

Käsittelemme kalan mahdollisimman ruodottomiksi. Hyödynnämme myös kalan päästä pyrstöön.

Pakkauksesta löytyy aina
sopivan kokoisia
käyttövalmiita fileitä,
joista ei jää mitään yli.

Tänään nostettu kala
on jo huomenna lautasella. Aikamoisen tuoretta.

5 minuutissa valmista.
Paista ensin
nahka rapeaksi ja mausta.
Aikamoista pikaruokaa!

Saimaan Tuoreen annoskokoisista kirjolohifileistä loihdit hetkessä maukkaan ja terveellisen aterian. Ne ovat todellista pikaruokaa, sillä ne kypsyvät uunissa tai pannulla vain minuuteissa. Sekin on tuumattu juttu, että annosfilee on juuri oikean mittainen yleisimmille 26 cm paistinpannuille. Melko järkevää!

Proteiinia, hyviä rasvahappoja ja D-vitamiinia. Siinä kolme järkisyytä miksi kirjolohta kannattaa syödä. Saimaan Tuoreen kotimaiset kirjolohifileet ovat ihanteellinen D- ja A-vitamiinin lähde. Lisäksi fisusta saat tärkeitä kivennäisaineita kuten kalsiumia, rautaa sekä jodia. Kalaa tulisi syödä kaksi kertaa viikossa, ja annoskokoisten fileiden ansiosta se onkin erittäin helppoa. 

Tunnissa pakettiin, päivässä lautaselle. On vain järkevää, että kala päätyy meiltä Varkaudesta näin nopeasti ruokapöytiin, sillä kala on parhaimmillaan tuoreena. Tästä syystä Saimaan Tuoreen kirjolohet lähtevät kasvattamolta ennätysvauhtia. Nostopäivä löytyykin järkevästi pakkauksen etiketistä, jolloin tiedät tarkkaan kuinka tuoretta kala on.

TUOREIMMAT ARTIKKELIT

Finnforelin saneeraushakemus hyväksyttiin – vahvistaa toiminnan jatkuvuuden

Pohjois-Savon käräjäoikeus on hyväksynyt 31.10.2025 Finnforel Oy:n yrityssaneeraushakemuksen
Lue lisää

Saimaan Tuore tavoittelee Suomen vastuullisimman tuotteen titteliä!

Saimaan Tuore on mukana Suomen vastuullisin tuote -kilpailussa 150 gramman kirjolohifileellään, joka haastaa suomalaiset ajattelemaan kalaa uudella tavalla.
Lue lisää

Tarkkuutta ja tasapainoa automaatiolla

Automaatio on keskeisessä roolissa kalan kasvatuksessa, mahdollistaen tuotantoprosessien tarkan valvonnan, ohjauksen ja säätämisen.
Lue lisää
VUODEN PARAS 
KALAJUTTU
VASTUULLISTA
PIKARUOKAA
NÄILLÄ APAJILLA SAA SAALISTA YMPÄRI VUODEN
KALAT,
JOTKA KASVAVAT
AURINKO-
ENERGIALLA