Kerro kaverillekin!
“Olemme erittäin ylpeitä yhteistyöstä WWF Suomen kanssa. Olemme alusta asti tehneet töitä suurella sydämellä, ja ympäristöystävällisyys on kulmakivemme”, Finnforel Oy:n toimitusjohtaja Janne Reunanen kertoo.
”Kiinnostuimme yhteistyöstä Finnforelin kanssa, sillä kiertovesikasvatus on uusi ja nykyaikainen tuotantotapa, joka mahdollistaa ruokakalan kasvatuksen huomattavasti tavanomaista pienemmillä rehevöittävillä päästöillä”, kertoo WWF Suomen suojeluasiantuntija Matti Ovaska.
Yhteistyön myötä jokaisesta myydystä Saimaan Tuoreen tuotteesta lahjoitetaan prosentin verran WWF:n Suomen uhanalaisia luonnonkalakantoja suojeleviin hankkeisiin Saimaan alueella. Jokien ja purojen patoamisen sekä perkaamisen seurauksena kaikki Suomen vaelluskalalajit ovat nykyisin uhanalaisia.
“On hienoa, että Finnforel haluaa osallistua uhanalaisten vaelluskalakantojen suojeluun ja elvyttämiseen”, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.
Yhteistyö kattaa nykyisellä sopimuksella kuluvan vuoden lisäksi kaksi seuraavaa vuotta. Ensimmäisen hankkeen varainkeruu kestää kolme kuukautta ja myöhemmin tuettavat kohteet Finnforel päättää yhdessä WWF:n kanssa.