fbpx

Työpaikat

Business Controller

Liity mukaan kasvavaan joukkoomme!

Me Finnforelilla haluamme osaltamme olla muuttamassa tapaa, kuinka ruoka tuotetaan ja kulutetaan nyt ja tulevaisuudessa. Me haluamme varmistaa, että myös tulevilla sukupolvilla tulee olemaan käytössään terve ja hyvinvoiva maapallo. Työmme on vasta aluillaan, mutta kuitenkin jo hyvässä vauhdissa. Ensimmäinen kiertovesilaitoksemme on tuottanut kirjolohta Saimaan Tuore -brändillä ympäristöystävällisesti jo vuodesta 2018 saakka. Annoskokoisia fileitämme saa Suomessa yli 1 000 kaupasta ja olemme parhaillaan viimeistelemässä uusia laitoksia, jotka tulevat kolminkertaistamaan tuotantokapasiteettimme.

Business Controller

Kiinnostaako sinua monipuoliset taloushallinnon työtehtävät kansainvälistyvässä kiertotalousyhtiössä, jossa pääset myös osallistumaan tunnuslukujen analysointiin, tulevaisuuden suuntien ennustamiseen sekä erilaisiin kehitysprojekteihin ja liiketoiminnan tukemiseen? Etsimme sisäisen laskennan ja liiketoimintatiedon asiantuntijaa. Tuotat ja jalostat taloudellista tietoa päätöksenteon tueksi, seuraat yrityksen talouden kehittymistä, laadit budjetteja/ennusteita, suunnittelulaskelmia ja toimenpidesuosituksia yhdessä CFO:n kanssa. Tuet ennakoivaa ja tavoitteellista talousohjausta, ja ohjaat kokonaisuutta oikeaan suuntaan!

Odotamme sinulta

Tarjoamme sinulle

Työtehtäviisi kuuluu

Työsuhde: vakituinen
Toimipaikka: Helsinki

Lisätiedot: