Kerro kaverillekin!
Suomessa on aina asunut kovia kalastajia. Sen puolesta puhuu Karjalankannakselta vuonna 1913 löydetty pajusta solmittu Antrean verkko, jolla on ikää yli 10 000 vuotta. Alun perin verkolla oli mittaa kunnioitettavat 30 metriä ja korkeutta 1,5 metriä. Luoja tietää mitä tapahtui, mutta verkko vajosi silloisen Ancylusjärven pohjasaveen kohoineen, kivipainoineen ja työkaluineen. Antrean verkon jäänteet on nähtävillä Suomen Kansallismuseossa.
Mikäpä Suomessa on ollut kalastellessa. Merellistä rantaviivaa löytyy yli 5000 kilometriä ja järviäkin yli 100 000. Esihistoriallisella ajalla kalastus oli ihmisten pääelinkeino ja asuinpaikat valittiin hyvien kalavesien mukaan. Kalaa pyydettiin pajusta punotuilla verkoilla, sulkupyydyksillä, keihästämällä, silmuilla, haaveilla ja luukoukuilla.
Keskiajalla kalalla oli edelleen tärkeä paikka ruokapöydässä. Hansakauppiaat rahtasivat Suomeen 1300-luvulta lähtien suolaa, jota voitiin käyttää kalan säilömisessä. Suolasilakasta tuli kansanruokaa. Sitä myös vietiin hansakauppiaiden matkassa Eurooppaan. Pohjanlahden joista saatiin suurilla patorakennelmilla muhkeita lohisaaliita, sisävesillä kalastettiin nuottaamalla muikkua ja suomukalaa. Suolaamisen ohella kala saatiin säilymään kuivaamalla kapakalaksi sekä savustamalla.
Ammattikalastus alkoi syntyä verkkojen ja rysäpyydysten kehittyessä 1800-luvulla. Rannikoilla silakan ajoverkkokalastuksesta tuli monen maanviljelijän sivuelinkeino. Uusi pyyntitapa houkutti maata omistamatonta väestöä torppareista työläisiin päätoimiseksi ammattikalastajaksi. 1900-luvulle tultaessa ajoverkkopyynti oli levinnyt koko Suomen rannikkoalueelle. Silakkaa oli meressä yllin kyllin halukkaille. Silakanpyynti oli työvoimavaltaista, kalastajat tarvitsivat apumiehiä ja silakanperkaajia. Kalastuksen ympärille syntyi uusia ammatteja verkonpaikkaajista kalakauppiaisiin.
Suomen itsenäistyttyä kalastuksesta oli kasvanut merkittävä elinkeino, joka antoi työtä ja toimeentuloa tuhansille ihmisille Suomenlahdelta Perämerelle sekä sisämaan järvillä. Toisen maailmansodan jälkeen kalastusta kohtasivat kriisiajat. 1940-luvulla silakkasaaliit olivat huonot. Suolasilakan kysyntä väheni 1950-luvulla lihankulutuksen kasvaessa. Kalastajien määrä hupeni, kun teollinen palkkatyö tarjosi paremman ja varmemman elannon. 1950-luvulla Suomen suuret lohijoet padottiin, jonka jälkeen arvokas lohikin kävi vähiin.
1950-luvulla markkinoille ilmestyi pumpuliverkkojen tilalle nylonverkkoja, joilla saatiin aivan uutta potkua erityisesti suomukalan pyyntiin. Uutta edustivat myös avomerellä silakkaa pyytävät suuret troolarit, jotka yhdellä troolinvedolla saivat enemmän saalista, mitä virkaveli rannikolla koko vuoden aikana. Parantuneet liikenneyhteydet mahdollistivat kalan myynnin kotirantaa kauemmaksi, mikä vauhditti kalakaupan kehitystä ja lisäsi kalankulutusta ympäri Suomea.
Tänä päivänä ammattikalastuksen suurin uhka ei suinkaan ole kalakantojen vaan kalastajien riittävyys. Suomessa toimii vähän yli 600 ammattikalastajaa, joista reilut 300 kalastaa merialueella ja vajaa 300 sisävesillä. Sivutoimisia kaupallisia kalastajia löytyy reilut 2200, joista lähes 1500 kalastaa merellä ja vajaat 800 sisävesillä. Kalastajien keski-ikä on yli 50 vuotta eikä alalle ole pahemmin tunkua ollut. Ammattikalastajien määrä on pudonnut puoleen 2000-luvun puolivälistä 2010-luvun puoliväliin. 2020-luvulla kala tullaan nykykehityksellä nostamaan aluevesiltämme pääosin vierastyövoiman turvin. Onneksi nyt alalla olevat kalastajat ovat Suomen Ammattikalastajaliiton julkistaman tutkimuksen perusteellä erittäin motivoituneita kalastamaan niin kauan kuin homma on taloudellisesti jotenkin kannattavaa.
Ammattikalastus jaetaan Suomessa avomeri-, rannikko ja sisävesikalastukseen. Yli 12-metriset avomerialukset ovat silakan ja kilohailin pyyntiin tarkoitettuja troolareita, joita on Suomessa kolmisenkymmentä. Ne ovat tehokkaita vehkeitä ja pyytävät 90 prosenttia koko ammattikalastuksen saaliista. Rannikkokalastus keskittyy siian, kuhan, lohen, ahvenen ja silakan rysä- ja verkkopyyntiin. Sisävesikalastus on muikun troolipyyntiä sekä pääasiassa siian, kuhan, hauen ja ahvenen rysä- ja verkkopyyntiä.
Osaa kalastuksesta säädellään. Kaikilla avomerellä kalastettavilla kaloilla eli silakalla, kilohaililla, turskalla ja Itämeren lohella on kalastuskiintiöt, jotka määrittelevät kuinka paljon niitä saadaan pyytää ja mihin aikaan. Kiintiön pohjana on asiantuntijoiden ja tutkijoiden tekemä arvio kalakannan riittävyydestä. Se on kuitenkin vasta arvio, jota ensin repostellaan maa- ja metsätalousministeriössä ja lopulta EU-komissiossa, joka antaa lopullisen asetuksen maakohtaisista kiintiöistä. Vuonna 2016 silakan kiintiö oli 131,5 miljoonaa kiloa, kilohailin 11,3 miljoonaa kiloa ja turskan 0,82 miljoona kiloa. Lohelle lätkäistiin 26 287 kappaleen kiintiö. Lohen kalastuskiintiöstä on tullut kalataloushallinnossa ikuinen kiistakapula. Kalastajat haluavat kalastaa lohet avomerellä. Matkailukalastusyrittäjät haluavat, että mahdollisimman moni lohi nousee jokiin kalamiesten narrattavaksi. Oli ratkaisu mikä tahansa, joku ryhmä on siihen aina tyytymätön.
Kaiken kaikkiaan suomalainen ammattikalastus toimii erittäin vastuullisesti. Kaupallisesti kalastettujen kalojen kannat ovat vaelluskaloja lukuun ottamatta hyvässä kunnossa ja kestävät nykyisen kalastuksen volyymin. Rannikkokalastus on luonteeltaan pienimuotoista ja pyyntivälineinä käytetyt verkot, rysät ja ponttonirysät saalista valikoivia. Kalakantojen kestävyyttä kannattaa seurata WWF:n vuosittain julkaisemasta kalaoppaasta. Siinä valtaosa ammattikalastuksen saaliskaloistamme ui vihreällä valolla.
Pisteitä kalastajille siitäkin, että he hoitavat kalastaessaan ympäristöä. Kalansaaliiden muodossa Itämerestä poistuu 600 tonnia fosforia ja 3500 tonnia typpeä vuodessa. Se vastaa lähes neljäsosaa siitä määrästä, mitä suomalaiset tuuttaavat Itämereen ravinteita. Kalastamisella vaikutetaan myös siihen, että kalakannat pysyvät elinvoimaisina.
Tilastot kertovat, että ammattikalastuksen kokonaissaalis on kalastajien hupenemisestä huolimatta kasvanut 2000-luvulla. Vuonna 2014 saatiin kaikkien aikojen ennätyssaalis, 154 miljoonaa kiloa. Kalastuksessa vuodet eivät kuitenkaan ole veljiä keskenään, saaliit vaihtelevat vuodesta toiseen. Pohjakosketus saatiin vuonna 1991, kun saalis jäi 63 miljoonaa kiloon. Merialueen saaliista 95 prosenttia on silakkaa ja kilohailia, loppu rannikkokalastajien pyytämää suomukalaa: ahventa, kuhaa, haukea, siikaa ja lohta. Sisävesillä ammattikalastajien kokonaissaalis on noin 5-6 miljoonaa kiloa kalaa. Puolet siitä on muikkua, loput kuhaa, ahventa, siikaa ja haukea.
Silakkasaaliista valtaosa menee kalajauhotehtaille sekä turkiseläinten rehuksi. Vain murto-osa päätyy ruokapöytään. Aiemmin suomalaista silakkaa vietiin pakastettuna Venäjälle miljoonia kiloja vuodessa, mutta Venäjän presidentti Putin pisti sille, kuten muullekin elintarvikkeiden viennille, stopin kertaheitolla vuonna 2014.
Rannikkokalastajien saaliit ovat pienentyneet, kiitos hylkeiden ja merimetsojen, jotka hyvin hanakasti ottavat omansa pyydyksistä ennen kuin kalastaja ehtii apajille. Niin sympaattisia kuin luodoilla köllöttelevät hylkeet ovat, ne ovat armottomia kalastajia. Siellä missä hylkeet ja kalastajat jahtaavat kalaa samoilla vesillä, hylje vie pidemmän korren. Verkoissa kalat ovat hylkeille kuin tarjottimella. Hylkeet ovat oppineet kahmimaan kalaa myös kalankasvattajien verkkokasseista. Oman osansa kaloista nappaavat myös merimetsot. Maa- ja metsätalousministeriö myöntää rajoitetusti lupia häirikköhylkeiden metsästykseen, mutta hylje on osoittautunut merellä hyvin hankalaksi metsästettäväksi. Ratkaisua hyljeongelmaan on haettu kehittämällä hylkeet poissa pitäviä pyydyksiä. Nekään eivät ole kalastajien huolia poistaneet. Monilla rannikkoalueilla verkkokalastajat ovat nostaneet pysyvästi verkot naulaan kalastuksen käytyä kutsumattomien kuokkavieraiden takia mahdottomaksi.
Ei sovi unohtaa, että Suomessa on noin 1,6 miljoonaa vapaa-ajan kalastajaa, joiden pyydyksiin ui vuosittain lähes 30 miljoonaa kiloa kalaa. Noin puolet saaliista on haukea ja ahventa. Kalastaminen on todellinen koko kansan harrastus. Miehistä arviolta 40 prosenttia ja naisista 20 prosenttia narraa kalaa. Vapaa-ajan kalastajien muhkea saalis päätyy lähinnä kalastajien omaan käyttöön. Kaupallinen myynti kauppaan ja ravintoloille on mahdollista vain rekisteröityneille kalastajille.
Teksti: Mika Remes / Kala – pinnan alta pöytään, Readme.fi
Kuva: Koljonen V. / Kansatieteen kuvakokoelma, Museovirasto
