Kerro kaverillekin!

Kalankasvatuksessa kalalle syötettävä rehu on kaiken keskiössä. Se määrittelee, miten kala kasvaa, miltä se maistuu ja miten kasvattaminen vaikuttaa ympäristöön. Kun kalankasvatus oli vielä uusi ja ihmeellinen elinkeino Suomessa 1970-luvulla, kalankasvattajat valmistivat yleisesti silakasta itse kalanrehua kirjolohille. Semimoistiksi kutsuttu rehu maistui mainiosti kaloille mutta tuotti myös ylenpalttisesti ravinteita veteen. Yhden kirjolohikilon kasvattamiseen tarvittiin 4-5 kiloa rehua. Kalankasvatus sai maineen vesien rehevöittäjänä.

1990-luvulla kalojen kasvatuksessa siirryttiin rehutehtaiden valmistamiin kuivarehuihin. Samalla alkoi niiden määrätietoinen kehittäminen sekä kalojen kasvua tehostavaksi että ympäristön kuormittumista vähentäväksi. Työ tuotti tuloksia, kalankasvatuksen osuus vesistöjen kuormituksesta pieneni 2000-luvulla noin 70 prosenttia. Tänä päivänä toimii nyrkkisääntö, jonka mukaan kilolla kalanrehua kasvatetaan kilo kalaa.

Nykyaikaiset kalanrehut koostuvat raaka-aineista, jotka ovat meille ihmisillekin terveellisiä: kalajauhoa ja kalaöljyä, kasviöljyä, vehnäjalostetta, vitamiineja, hivenaineita sekä soija-, papu- ja maissijalosteita. Kalajauhon ja kalaöljyn osuus on laskenut noin viidesosaan rehujen koostumuksesta ja osuutta pyritään pienentämään edelleen. Kirjolohi on lohikalojen tapaan petokala, joten se tarvitsee luontaisesti tietyn määrä kalaperäistä ravintoa hyvään kasvuun. Sama pätee siikaan, jonka kasvatusrehujen koostumus on saman tyyppinen kuin kirjolohella.

Oikeanlaisen kalanrehun valmistus on taitolaji, sillä vesi luo sille omat vaatimuksensa. Rehun tulee olla hitaasti vajoava ja sen tulee säilyä vedessä raemaisina. Rehu ei saa toisin sanoen hajota veteen ja aiheuttaa hukkaa. Kalanrehut valmistetaan ekstruudereilla, joita voidaan pitää eräänlaisina keittopuristimina. Ekstruuderissa rehujen raaka-ainemassaa kypsennetään kovassa lämmössä ja paineessa. Silloin muun muassa viljan tärkkelys saadaan muokattua kaloille sulavampaan muotoon. Eri kalalajien ravintovaatimukset ovat nykyisin hyvin selvillä ja siksi rehut pystytään ”täsmäyttämään” lajikohtaisiksi rehuiksi.

Rehut muuttuvat valkuaisen ja rasvan suhteen kalan kasvaessa. Pienpoikanen tarvitsee kasvuun ennen kaikkea valkuaisaineita, joita se käyttää lihasten rakentamiseen ja ylläpitämiseen mutta myös entsyymien valmistamiseen. Isompien kalojen kohdalla on tärkeämpää täyttää niiden energiatarve, ja siksi niiden rehuissa on korkeampi rasva-ainepitoisuus. Rasvojen energian muuntotehokkuus on ylivoimainen verrattuina muihin ravintoaineisiin, kuten valkuaisiin ja hiilihydraatteihin. Jos rehun rasvapitoisuus ei riitä kalan energiatarpeen täyttämiseen, joutuisi se käyttämään energiaa muista ravintoainelähteistä kuten valkuaisesta.

Mikä ihmeen astaksantiini?

Lohikalojen lihan punainen väri tulee astaksantiinista, joka on rasvaliukoinen pigmentti. Luonnossa sitä tuottavat mikrolevät ja kasvit. Ravintoketjussa levien tuottamat astaksantiinit siirtyvät äyriäisiin. Kun lohi syö esimerkiksi katkarapuja, astaksantiini saa sen lihan punertamaan. Itämeren lohi syö pääasiassa silakkaa ja kilohailia, joissa astaksantiinia on niukasti. Itämeren lohen liha onkin hyvin vaaleaa. Lohikaloilla astaksantiini on elintärkeää. Mäti ei pysy hengissä ilman sitä.

Kasvatettu lohi ja kirjolohi saavat astaksantiininsa kalanrehusta. Se on synteettisesti tuotettua ja molekyylirakenteeltaan sama kuin luonnon astaksantiini. Kemiallisesti astaksantiini on sama kuin kaksi A-vitamiinimolekyyliä yhdistettynä. Astaksantiinin E-koodi on E161. Kyse ei ole pelkästään kuluttajan silmän miellyttämisestä. Astaksantiini on antioksidantti ja sillä on kyky suojella solua. Sitä popsitaan ihmispiireissä purkista ravintolisänä.

Teksti: Mika Remes / Kala – pinnan alta pöytään, Readme.fi